Jäänainen kysyi blogissaan aivan ihastuttavia kysymyksiä:

Miksi aikuisten on kiellettyä juosta pitkin kaupan käytäviä ja hihkua silloin kun siltä tuntuu?

Miksi sitä paheksutaan, mitä se aiheuttaisi jos niin tekisi? Miksi niin tarvitsisi tehdä?

Jotkut ihmiset tarvitsevat rajoja ja sääntöjä voidakseen tuntea olonsa turvalliseksi. He tosiaan pysyvät tasapainossa vain, jos he voivat luottaa siihen, että kaupassa on turvallista kulkea ilman, että joku juoksee ja aiheuttaa vaaratilanteen. He tarvitsevat luottaa siihen, että kaikki käyttäytyvät hillitysti, kuten he itsekin haluavat käyttäytyä. Se on turvallista ja helppoa, määritellä käyttäytymismuodot sen mukaan, mitä itse kokee tarvitsevansa.

Näitä ihmisiä on paljon, valtaväestö. Siksi se on vallitseva käyttäytymismuoto. Se opetetaan lapsille pienestä asti, niin minä itsekin olen tehnyt.

Mutta sitten on kapinoitsijat, nuo hurmaavan vapaat ihmiset, jotka joko kilttiydessään kärsivät säännöistä ja sisällään tarvitsisivat saada tuntea juuri siten miten he tuntevat, vaikkakin se rikkoisi kohteliaita käyttäytymissääntöjä. He haluavat olla valtaväestön määritelmän mukaan villejä ja vapaita, vailla vastuuta ja kohteliaita tapoja. He eivät halua kasvaa aikuisiksi. Mutta mitä se on näiden vapaiden ihmisten mielestä?

Jos he saisivat he eläisivät puhtaasti sisäisen tuntonsa mukaan, ilmaisisivat itsensä myös fyysisesti sen hetken tunteen mukaisesti. Näyttäisivät ilonsa avoimesti, mutta myös surun, kiukun ja alakulon. He eläisivät avoimesti, kuin kirja, jota ohikulkija voi lukea. Mutta aikuinen tietää, että se ei ole kohteliasta toisia kohtaan, jotka eivät koe samoin. He välttävät ylilyöntejä koska tietävät aiheuttavansa mielipahaa ja närkästystä. Mutta mitä tuo välttäminen aiheuttaa?

Hyväksyykö ihminen sen, että ei saa tuntea siten miten haluaisi tuntea, käsitteleekö hän syyn, miksi hän ei tunne vai kätkeekö hän sisälleen tunteen ja häpeää haluaan? Ihanteellista olisi hyväksyä realiteetit, mutta päästää tunne valloilleen jossakin muussa paikassa, jollakin muulla tavalla. Hihkua turvallisella maaperällä, nauttia hippamaisesta juoksuleikistään puistossa, kodissaan, tanssien tai iloiten.

Maailma on täynnä kompromisseja, siihen erilaisesti suhtautuvan ihmisen on vain sopeuduttava, ellei halua kapinoida eikä välitä toisten mielipiteistä, sekin on mahdollista. Mutta pitää kysyä itseltään mitä todella haluaa. Toinen haluaa miellyttää, toinen kapinoida.

Mutta joskus on sallittua kokeilla, miltä se tuntuisi, jos hieman ylittäisin rajoja. Miltä tuntuisi olla jälleen lapsi ja irrottautua totutusta. Uskon, että jos tarvetta sellaiselle on niin se tekee hyvää. Mutta uskaltaisiko sitä?