Olen perin kyllästynyt siihen, että ihmiset valittavat epäonnista elämäänsä, huonoa oloa, vääriä valintoja. Olen ärsyyntynyt siihen, että näen itsestäni vain heikkoudet, negatiiviset puoleni. Niin kauan kuin katson niitä, niin kauan kuin yritän korjata niitä, niin kauan elän niissä.

Aina elämässä on negatiivisia asioita, aina tapahtuu pahaa, mutta annammmeko me niiden vallata meidät vai sivuutammeko ne elämän tosiasioina ja elämme niiden kanssa tasavertaisina?

Muistan eräässä koulutuksessa eräs boheemi mies yritti opettaa erilaista elämänkatsomusta. Hän väitti, että ne puolet, joita pidämme huonoina tulisi kääntää vahvuudeksemme ja muuttaa negatiivinen positiiviseksi. Samalla meidän pitäisi huomioida, että niitä piirteitä, joita pidämme parhaimpina puolinamme ovat itseasiassa suurimmat heikkoutemme.

Tämä sai raivoisan vastalauseen ja akateemiset ihmiset närkästyivät rahojensa menevän hukkaan moisen koulutuksen takia. Mutta minussa ajatus on jäänyt elämään ja vuosien varrella uskon sen sisältävän suuren viisauden.

Uskon positiivisen ajatuksen voimaan, uskon haaveiden toteutuvan ja uskon jopa kohtaloon. Ensinnäkin, tärkein usko itseensä, usko siihen mitä haluaa elämältään. Se lienee vaikein. Täytyy myöntää, että vuosien saatossa minä kadotin kykyni nähdä mitä halusin, haluni muuttuivat enkä löytänyt enää itseäni. Mutta entä jos kysyy mitä minä haluan nyt, mitä minä voisin tehdä nyt ja mitä ihailen, arvostan ja kaipaan. Siihen varmasti jokainen pystyy vastaamaan. Jos ei, niin jokainen pystyy sanomaan sen, mitä elämässä on nyt hyvin, mistä tekemisestä nauttii ja mihin mielellään aikansa käyttää. Pienin askelin, pienin teoin suuntaamme jokainen vääjäämättä oikeaan.

Kaikki ei tapahdu hetkessä, etenkin, jos peruspilarit ovat mädät, kaikki niiden päältä täytyy purkaa, mätä tulee poistaa ja rakentaa vahvat perustukset. Mutta vaikka pilarit ovat mätääntyneet, se ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi kaikki niiden päältä vaihtaa uusiksi. Romuttaa ja aloittaa aivan tyhjästä. Hyvä rakennusaines aina käytetään uudestaan, joskus ehkä johonkin uuteen tarkoitukseen, mutta hukkaan se ei mene, se on vielä käyttökelpoista. Mutta aikaa se vie, joskus vanha hyvä aines on lateksin peitossa, siinä on kolhuja, osia pitää vaihtaa ja se vie aikaa.

Aivan kuten elämässämmekin, olemme jossain vaiheessa kulkeneet väärään suuntaan, valinneet mätääntyviä, vääränlaisia rakennusaineita ja kasanneet elämämme niiden varaan. Ne kuitenkin ahdistavat meitä, saattavat sairastuttaa, aivan kuin minutkin. Ja silloin vain on aloitettava elämäntaparemontti. Tunnistettava sairastunut kohta, korvattava se terveellä ja puhdistaa hyvät, mutta kolhiintuneet asiat elämässämme. Joskus se voi olla itsetuntomme, sisäiset arvomme, mutta usein korjattava asia on myös elämässämme, niissä ulkoisissa puitteissa. Asummeko väärin, kuuluuko elämäämme saastuttavia ihmissuhteita, onko työmme meille sopimaton.

Vastauksia onnelliseen elämään ei voi saada toiselta, mutta osviittaa voi, kukaan ei voi elää toisen elämää, mutta mallia voi ottaa. Uskallus toteuttaa se on sisällämme, se ehkä joskus vaatii toisen loukkaamista, mutta niin se vain on. Mutta tärkein on kuunnella omaa itseään, etsiä ne parhaat puolet, ne joista se juuri sinun ja minun voimani kasvaa ja odottaa esille tuloaan. Sillä jokaisella meillä on tarkoituksemme, jokaiselle meille on varattuna onnellinen elämä, jossa on hyvä olla, meidän tulee vain löytää se.

Mutta oivallus ei tee mitään, se ei vie eteenpäin. Jälleen tulemme siihen, mitä eräs viisas mies sanoo aina. On näkijöitä, lukijoita ja tekijöitä. Pysy aina tekijöiden puolella. Miettikääpä miksi.