Minulle sanottiin tällä viikolla: "Sinä olet yksi positiivisimmista ihmisistä, joita olen koskaan tuntenut." Lauseen sanoi ihminen, jota arvostan paljon. Se teki hyvää. Mutta pisti myös miettimään.

Minulle optimistisuus ja positiivisesti ajatteleminen on ollut aina erittäin tärkeää. Haluan nähdä asioita sen kauniimman puolen, mahdollisuuden ja onnistumisen. Tässä blogissa, näinä aikoina se ei ole minussa juurikaan näkynyt. Tai pitäisi kai puhua ennen tätä kevättä, koska niin moni asia on romahtamisen jälkeen muuttunut, minä olen muuttunut. 

Mutta silti minussa on aina elänyt positiivisuus. En oikein edes osaa ihmisten läsnäollessa olla hymyilemättä, en osaa nähdä vain huonoja puolia kenessäkään tai missään. Niitä on, mutta on myös hyvä puoli. Aina, joskus se on vain hyvin syvällä, kadoksissa, joskus se peitetään, mutta se on olemassa.

On surullista nähdä ihmisiä, jotka eivät näe hyvää elämässään, on vaikea nähdä kyynisiä ihmisiä, heitä tekisi mieli ravistaa ja sanoa, hei herää koko elämä on sinua varten. Mutta sitten havahtuu ja miettii minkälainen oli silloin, kun kaikki ei ollut hyvin, kuinka ahdistunut, epätoivoissaan. Mutta toisaalta minä aina yritin, joskus se vain tuntui siltä, että törmäilen seiniin sokeana ja täydessä paniikissa. Mutta se on minun luonteeni, toinen masentuu ja katoaa elämästä eläen vain harmaan harson sisällä.

Minulla se aika on ohi nyt. Minut pysäytettiin, enää elämässäni ei ole tilaa sille, silti en voi olla täysin varma siitä, että kaikki on hyvin, minun täytyy myöntää, että pelkään sitä, etten palautuisikaan, en löytäisikään sisältäni onnea ja varmuutta, jota kaipaan. En kai osaa luottaa elämään. Mutta silti minä yritän, nautin tästä hetkestä, en ole elänyt pitkään aikaan näin, tosin tälläistä suojattu tila ei ole normaali, se on toipumisen ja paranemisen tila.

Mutta osaan jo hieman iloita, olla tyytyväinen, osaan jo hieman innostua tulevasta, olla kiitollinen lähelläni oleville ihmisille, jotka ymmärtävät tilani. Eniten kuitenkin nautin tiedosta, että tänä keväänä saan koirapienokaisen, en ole tajunnutkaan kuinka paljon se ajatus merkitsi minulle ennenkuin mietin sitä tässä yhtenä päivänä. Se on uusi elämä, niin puhdas ja viaton. Sellainen minäkin haluaisin olla. Haluaisin puhdistua negatiivisuudesta, haluan puhdistua surustani, vihastani ja irrottautua pahuudesta, mikä ympäröi meitä kaikkia elämässä. Haluan olla sen ulkopuolella ja uskoa hyvyyteen. Ensimmäisen kerran elämässä se tuntuu todella tärkeältä.